Nyt juhlitaan lenkkimakkaraa
![]()
Sinihomejuustokuorrutus ja tomaatit kruunaavat uunilenkin.
Kansallista lenkkipäivää vietetään jälleen elokuun kolmantena perjantaina, 17. elokuuta. Tämä päivä on kunnianosoitus suomalaiselle makkaralle, hyvälle perusruoalle ja monipuoliselle raaka-aineelle. Makkaran asema suomalaisessa kotikeittiössä ja monen suosikkiruokana perustuu sen monikäyttöisyydelle ja helppoudelle.
Suomalaisten suosikkimakkara HK:n Sininen Lenkki täyttää perjantaina 17. elokuuta 49 vuotta. Ensi vuonna juhlavuottaan viettävä klassikko on säilyttänyt asemansa suomalaisten ruokapöydissä jo puoli vuosisataa.
Makkarasta tehdyt ruoat ovat monen kotikokin lempiruokaa. Ne maistuvat koko perheelle ja hieman varioimalla, tästä herkullisesta raaka-aineesta saa monenmoista herkkua. Monipuolinen ja nopea makkara-ateria on koko perheen mieleen.
Lenkkimakkara maistuu sellaisenaan leivän päällä sinapin kera, grillattuna, uunilenkkinä, kastikkeessa tai vaikka perunasalaatin joukossa.
Makkaranystävät ovat myös kehitelleet makkarasnapsin. Koverrettuun makkaranpalaan kaadetaan viinaa, ja reunus koristellaan sinapilla. Kippis! Koko herkun voi kumota kerralla suuhun.
Makkaraa voi valmistaa myös itse. Yhdistelemällä erilaisia lihoja ja mausteita, saat juuri sellaista makkaraa kuin itse haluat. Katso Ruokalan resepti itse tehdyn makkaran tekoon.
Makkara on suosittua ruokaa myös muissa Euroopan maissa. Saksa on tunnettu makkaramaa. He pitävät maataan jopa makkaran alkukotina. Saksassa tunnetaan tuhansia erilaisia makkaroita. Paikalliset wurstit maistuvat usein hapankaalin kanssa tarjottuna. Italiassa saa ihania salsiccia-makkaroita ja espanjalaiset chorizo-makkarat tunnetaan pikantista chilin ja paprikan mausta.
Herkullisia makkarareseptejä
- Uunilenkki
- Makkaroita ja hapankaalia
- Makkarakastike
- Tulinen makkarastroganov
- Makkarakeittoa ja kardemummapannaria
- Uunilenkki
- Makkaravartaat
- Tulinen makkarakeitto
- Makkara-minestronepata ja nopea uunijäätelö
- Mausteiset makkarat ja hillotut sipulit ja tomaatit
- Makkara-perunapannu
- Makkara-pot-au-feu
- Makkarasnapsi
![]()
Monipuolinen makkaravarras ja täytetyt tomaatit sopivat grilliin.
![]()
Makkarapannu on tuhti iltapala.





rss-syötteet