Etusivu » Ajankohtaista

Nakkitorttua iltapalaksi

Julkaistu: 23.07.2012 12:04


Nakkitorttu on mainio eväs.

Nakit ovat varsinkin lasten lempiruokaa. Kokeile koko perheelle maistuvaa nakkitorttua ilta- tai välipalaksi.

Näin valmistat kahdeksan annosta.


Ainekset pohjaa varten:

    100 g voita
    2 1/2 dl vehnäjauhoja
    2-5 rkl vettä
    suolaa
    lisäksi:
    1 pkt n. 280 g kuorettomia nakkeja
    1 dl juustoraastetta
    1 rkl öljyä
    1 sipuli hienonnettuna
    1 dl purjoa viipaleina
    suolaa
    vastajauhettua mustapippuria
    muna-kermaseos:
    2 munaa
    2 dl kuohukermaa
    2 rkl sinappia
    1 rkl maissitärkkelystä
    ripaus suolaa
    vastajauhettua mustapippuria


Valmistusohjeet:

Nypi pehmeään voihin vehnäjauhot. Lisää vesi ja hieman suolaa. Painele taikina voidellun irtopohjavuoan pohjalle ja reunoille.

Laita nakit taikinan päälle ja ripottele pinnalle juustoraaste.
Kuullota öljyssä sipulit ja purjo. Levitä paistos tasaisesti vuokaan.

Sekoita munat kerman joukkoon. Lisää kermaseokseen sinappi, maissitärkkelys, suola ja pippuri. Kaada seos piirakan päälle. Paista piirakkaa 170-asteisessa uunissa noin 45-55 minuuttia. Nauti lämpimänä raikkaan, rapean salaatin kera.

Uusimmat

Ajankohtaista »

18.5. 15:08

Suuren ikäluokan teinit eivät kitanneet alaikäisinä kaljaa - meillähän oli tavallinen jäätelösooda!

Ajankohtaista »

18.5. 12:31

Jätitkö syksyllä maa-artisokan mukuloita maahan? Ne säilyvät hyvin talven yli maan uumenissa ja näin keväällä ne kannattaa kaivaa esiin.

Ajankohtaista »

17.5. 15:19

Sikke Sumari neuvoo Ruokaa rakkaudella -blogissaan, kuinka väsähtäneeseen salaattiin saa uutta elämää. Niksi on helppo.

Ajankohtaista »

17.5. 08:00

Annamme vinkit viikottain, miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.  

 

Ajankohtaista »

17.5. 06:38

Grandiosa-pizzojen lihan alkuperää selvitetään.

Ajankohtaista »

16.5. 08:00

Paahtovanukkaan salaisuus on pehmeä sisus ja rapea sokerikuorrutus.

Ajankohtaista »

15.5. 15:16

Etikkakurkut ovat helppo lisuke ruoalle. Olga Temonen neuvoo, miten kurkut valmistetaan.

Ajankohtaista »

15.5. 08:00

Grillikausi on avattu ja hiilloksella tirisevät pihvit. Tällä reseptillä valmistat todella herkulliset pihvit hampurilaisen väliin.

Ajankohtaista »

14.5. 15:16

Himoitsetko raikasta juotavaa? Keittele Siken ohjeella raparperimehu.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Rapea ja kuohkea patonki syntyy muutamasta raaka-aineesta. Kokeile Tomi Björckin helppoa reseptiä.

KinkkupastaPääsiäispashaLämmin juuressalaatti ja savukalkkunaaBolognesekastike pastallePunainen vihanneskeittoFalafelitKotijuusto taatelihillollaCrème brûlée ja vadelmakeittoaLohisalaattiPyttipannuSashimikalaa, japanilaista chiliä sekä soija-mirinkastikettaPääsiäispullakranssiMousse au chocolat - suklaamousseLindströminpihvitLäskisoosiMango-juustokakku

*