Etusivu » Ajankohtaista

Muikea made on talvinen herkku - näillä resepteillä onnistut!

19. tammikuuta 2012


Tarjoile madekeiton kanssa tuoretta leipää.

Limaisen liukas ja häijyn näköinen made on talven kulinaarisin nautinto. Made eli matikka on perinteinen, herkullinen ja monipuolinen kotimaan talvikala. Parhaimmillaan maku on tammikuun puolivälistä maaliskuun puoleenväliin.

Petokala

Made on petokala, joka syö pääasiassa ravinnokseen kalaa. Talvella made asustaa syvemmissä vesissä. Kutu tapahtuu sora- tai hiekkapohjalle. Turskakalojen tapaan mateen mätimäärä on suuri. Madetta pyydetään verkoilla, katiskoilla ja pystymerroilla.

Kalakeitto on talviruokaa

Itse tehty kalakeitto on talviruokaa parhaimmillaan. Madekeitto ei vaadi muita kommervenkkejä kuin mateen lisäksi lorauksen valkoviiniä, laadukkaita sipuleita ja perunoita ja hitusen sitruunamehua sekä merisuolaa. Liemi pitää ehdottomasti valmistaa mateen ruodoista.

Jos ostat mateen valmiiksi nyljettynä ja perattuna, pyydä mukaan mateen herkullinen maksa. Se sopii keittoon lisukkeeksi loistavasti. Keitä se ja pilko valmiiseen keittoon. Myös mateen mäti on todellista herkkua.

Lauhat talvet saavat maderuokien ystävät epätoivoisiksi: jos jäitä ei näy eikä kuulu, eivät kalastajat pääse verkoille.

Lyhyt soittokierros Helsingin kalakauppoihin osoitti, että kotimaista madetta on saatavilla vielä heikonlaisesti. Kalatiskeillä on näkynyt ruotsalaista madetta.

Helsingin Stockmannilla oli kotimaista madetta muutamia kappaleita ja Hakaniemen Hallin Reitin kalasta sanottiin, että kelirikon takia heidän kalastajansa Porvoon saaristossa eivät ole madetta vielä saaneet.

Maderuokien kanssa maistuu itse tehty leipä. Sämpylöistä tehty kukkaleipä on kaunis ja herkullinen. Muotoile taikinasta sämpylöitä, jotka asetat kukan malliin pellille. Taikina on helppo valmistaa, ja siemenet tuovat siihen tuhtia maalaismaista makua. Nesteenä tässä reseptissä on käytetty siideriä. Se tuo kuohkeutta ja sopii rouheiseen taikinaan.

Tuhti ruisleipäkin valmistuu kotioloissa. Sipaisu voita päälle ja herkkuhetki on taattu!

Katso herkulliset reseptit:

>>Madekeitto sahramilla

>>Madekeitto

>>Pariloitua madetta ja tomaattikastiketta

>>Mademuhennosta, perunalunta ja mummon kurkut

>>Madetta jaavalaisittain ja inkivääri-riisiä

>>Paistettua madetta ja sitruunaperunoita


>>Kukkaleipä

>>Ruisleipä




Tuore leipä maistuu keiton kanssa.


Ruisleivän valmistus onnistuu myös kotioloissa.

Uusimmat

Ajankohtaista »

17.5. 09:00

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.

Ajankohtaista »

16.5. 09:20

Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.

Ajankohtaista »

15.5. 09:00

Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Katso vinkit miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.

Ajankohtaista »

13.5. 06:00

Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.

Ajankohtaista »

12.5. 09:00

Sunnuntaina hemmotellaan äitiä. Aamiainen on terveellinen ja edullinen tapa muistaa rakkaitaan.

Ajankohtaista »

11.5. 08:00

Äitienpäivä on yksi kevään odotetuimmista juhlista. Muista äitiä itse tehdyllä kakulla.

Ajankohtaista »

10.5. 09:00

Hienostunut parsa sopii keväiselle äitienpäivälounaalle.

Ajankohtaista »

9.5. 09:00

Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.

Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset

Ajankohtaista »

8.5. 12:19

Miesten makkara vai naisten makkara? Nyt makkara naisten mieleen voitti kevään tavallisten uutuusgrillimakkaroiden testin. Lue testin tulokset!

OopperakellarinsilakatVadelma-vuohenmaitojäätelöJanssoninkiusausAnanasta, vadelmia ja tyrnivaahtokastikettaSavulohi-riisipaistosMadekeitto klassisesti kermalla höystettynäYrttisimaTäytetyt paprikatSuklaa-kahvihyydykeTippaleivätParmankinkkua ja melonisorbettiaMakkarastroganoffMakea banaani-kahvileipäMokkapalatWallenbergin pihviKermainen perunasosekeitto