Etusivu » Keittokirjat

Metsämiehen iloja

9.11. 10:48

Suomessa on yli 300000 metsästyskortin lunastanutta, joiden lähipiiriin voitaneen laskea kuuluvan kaikkiaan noin miljoona ihmistä.

Käy kateeksi. Tuo likimain viidennes Suomen kansasta pääsee helposti ja edullisesti nauttimaan hirveä, riekkoa, jänistä, metsoa ja muita metsäneläviä. Meille muille jää ainoaksi mahdollisuudeksi yrittää onkia edes hirveä marketeista tai halleista.

Hirvieläinten lihaa liikkuu Suomessa vuosittain niin paljon, että tasaisesti jaettuna sitä riittäisi kaksi kiloa kutakin maamme asukasta kohti. Tuonkin mielenkiintoisen tiedon tarjoilee
Tatu Lehtovaara oivallisen perinpohjaisessa teoksessaan Riistakokki - hirvestä metsäkauriiseen (Otava).

Lehtovaaran teos antaa perusohjeita hirven paloitteluun, siihen, mistä ruhon osista kannattaa tehdä mitäkin ruokaa ja miten hirvieläimen lihaa kannattaa raakakypsentää ja säilyttää. Myös lihan kuivaaminen kerrotan seikkaperäisesti.

Monipuolisessa reseptiosiossa ei tyydytä pelkästään perinteisiin hirviruokiin vaan kerrotaan, miten hirvestä laitetaan vaikkapa unkarilaista pörköltiä tai eteläamerikkalaista pataa.

Kastikkeet ja lisäkkeet ovat myös monipuolisia. Kaskijuurekset tai paistettu ohra maistunevat vegaanillekin. Lopuksi annetaan nokipannukahvin keitto-ohjeet.

Jaakko Nuutila ampuu Lehtovaaraan verrattuna riistaa hehtaaripyssyllä, sillä hänen kirjansa aiheena on koko suomalainen metsästettävä riista.
Riistakirja (Maahenki) on selkeän yksinkertainen perusselonteko "luonnossa vapaana elävän ja lisääntyvän eläimen" käyttämisestä ihmisravinnoksi.

Keittiömestari Nuutila kertoo lapsena surreensa sitä, kun muut lapset saivat kotona syödä kananpoikia, kun Nuutiloilla jouduttiin syömään metsoja, teeriä, kyyhkyjä ja riekkoja.

Riistakirja on hieno jatko Nuutilan käteville pikkuoppaille, joiden aiempina aiheina ovat olleet sopat, leipä ja makkara.
Mika Launis on ammattigraafikon rakkaudella kuvittanut kirjalle sen ansaitseman ulkoasun. Nuutilan riistaruokaohjeet saavat veden herahtamaan kielelle, kun keittiöstä kannetaan taikinoitua riekkoa, rusakkohöystöä tai metsäpeuranlihalla täytettyjä kaalikääryleitä.

Bon appétit!

Juhani Tolvanen
RisottoRatatouille ja ohraaWallenbergin pihviTäytetyt ranskalaiset tattariletutAnanasta, vadelmia ja tyrnivaahtokastikettaVarhaiskaali-jauhelihapaistosJuustolla kuorrutettu katkarapupataMustikkapiirakkaUuniperuna porotäytteelläAppelsiinisalaattiPunajuuri-jauhelihakastikePorkkanasalaattiValkosuklaa-tiramisu suklaakuorrutuksellaVadelma-tähtianis-petit fourHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeMustikkainen juustokakku