Juhannuksen leivonnaiset - leivo kakku!
![]()
Laventeli maustaa kesäkakun.
Leivo juhannuspöytään kakkuja. Kuivakakut voi valmistaa muutamia päiviä etukäteen. Täytekakut kannattaa koristella vasta juuri ennen tarjoilua.
Laventeli maustaa mantelisen kuivakakun. Kaunis sinisävyinen sokerikuorrutus tekee viimeisen silauksen kesäiselle kakulle.
Raparpeista syntyy mehevä keikauskakku. Kakku on kostea ja maukas taikinaan leivotun valkosuklaan ansiosta. Kakku säilyy kosteana useita päiviä. Säilytä se kylmässä ja ota huoneenlämpöön ennen tarjoilua.
Perinteinen mansikkakakku on tehty ns. sienikakkupohjaan. Pohjan nimitys tulee sen kuohkeasta rakenteesta. Se valmistetaan periaatteessa samalla tavalla kuin sokerikakkupohjakin, mutta taikinaan lisätään kuumaa vettä ja taikinaa vatkataan pitkään.
Vaaleiden kakkujen pohjat kannattaa kostuttaa vaalealla mehulla tai sokerilla maustetulla maidolla. Myös sitruunamehu, virvoitusjuomat ja säilykehedelmien liemi sopivat kostutukseen myös. Valitse kostutus sen mukaan millainen täyte kakussa on. Perinteiseen mansikka-rahkatäytteeseen sopii yksinkertainen maito-sokeri kostutus.
Kostutusliemen määrään vaikuttavat pohjan kosteus ja paksuus sekä aika, jonka kakku on täytettynä ennen tarjoamista. Välittömästi tarjottava kakku kostutetaan runsaammin kuin seuraavana päivänä tarjottava. Jos täyte on kovin kosteaa ja löysää, kakku kostutetaan vain kevyesti. Alempia levyjä kostutetaan vähemmän kuin ylempiä, koska koko kakun paino on alempien levyjen päällä.
Juhannuskakkureseptejä
- Laventeli-mantelikakku
- Mantelikakku aikuiseen makuun
- Raparperikeikauskakku
- Perinteinen mansikkakakku kuohkeaan ns.sienipohjaan tehtynä
- Mansikka-mascarponekakku
- Mansikkakakku
- Valkosuklaa-mansikkakku
![]()
Perinteinen kesäkakku saa mansikka ja kermavaahto koristelun.
![]()
Koristele juhannuskakku syötävillä kukilla.
![]()
Mantelikakku on kostutettu olut-chililiemellä.





rss-syötteet