Etusivu » Ajankohtaista

IS selvitti: Näin suosittua karppaus on Suomessa!

12. marraskuuta 2011

IS selvitti ensimmäisenä Suomessa, kuinka suosittua vähähiilihydraattinen ruokavalio Suomessa oikeasti on.

Monet suomalaiset ovat vähentäneet hiilihydraatteja ruokavaliostaan. Helsingin yliopiston ravitsemustieteen professori Mikael Fogelholmin  mukaan karppausliikkeen räjähdysmäinen kasvu nytkähti todenteolla liikkeelle vuoden takaisesta Ylen MOT-ohjelmasta, jossa väitettiin, että eläinrasvat eivät olekaan niin epäterveellisiä kuin aiemmin on luultu.

Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämässä kyselyssä selviää muun muassa se, että alueittain tarkasteltuna karppaus on kaikkein suosituinta Pohjois-Suomessa. Toiseksi eniten karppaus on itäsuomalaisten juttu ja kolmanneksi suosituinta karppaus on Uudellamaalla. Vähiten karppausta esiintyy Länsi-Suomessa ja muulla Etelä-Suomen alueella.

IS:n Taloustutkimuksella teettämästä kyselystä selviää myös se, kuinka monta prosenttia suomalaista karppaa ja kuinka moni karppaajista pitää yllä mahdollisimman tarkkaa ruokavaliota.

Näin tutkittiin

  • Ilta-Sanomien Taloustutkimuksella teettämä kysely on ensimmäinen, jossa selvitetään laajasti karppauksen suosiota Suomessa.
  • Tutkimuksessa haasteteltiin puhelimitse 1 004 satunnaisesti väestötietojärjestelmästä valittua 15–79-vuotiasta.
  • Otos painotettiin vastaamaan väestöä iän, sukupuolen ja asuinpaikan mukaan.
  • Tutkimus toteutettiin 7.–10.11.2011.

Myös sen, millaisissa ikäluokissa on kaikkein eniten karppaajia, voi lukea Ilta-Sanomien viikonvaihteen lehdestä.

Uusimmat

Ajankohtaista »

17.5. 09:00

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.

Ajankohtaista »

16.5. 09:20

Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.

Ajankohtaista »

15.5. 09:00

Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Katso vinkit miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.

Ajankohtaista »

13.5. 06:00

Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.

Ajankohtaista »

12.5. 09:00

Sunnuntaina hemmotellaan äitiä. Aamiainen on terveellinen ja edullinen tapa muistaa rakkaitaan.

Ajankohtaista »

11.5. 08:00

Äitienpäivä on yksi kevään odotetuimmista juhlista. Muista äitiä itse tehdyllä kakulla.

Ajankohtaista »

10.5. 09:00

Hienostunut parsa sopii keväiselle äitienpäivälounaalle.

Ajankohtaista »

9.5. 09:00

Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.

Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset

Ajankohtaista »

8.5. 12:19

Miesten makkara vai naisten makkara? Nyt makkara naisten mieleen voitti kevään tavallisten uutuusgrillimakkaroiden testin. Lue testin tulokset!

TippaleivätPunajuuri-sienilihapullatSuklaa-kahvihyydykeUunilohiJauheliha-perunasoselaatikkoKöyhät ritaritTortilla espanola ja vihreää salaattiaKasvislisukePirtsakka aamusmoothieKuorrutettua madettaValkosuklaa-tiramisu suklaakuorrutuksellaBroilerisalaattiLolly Pop -suklaatikkaritPorkkanasosekeittoPäärynä-sinihomejuustopiirakkaVarhaiskaali-jauhelihapaistos