Etusivu » Ajankohtaista

Herkkulahjat jouluksi - valmista syötävät ruokalahjat Ruokalan resepteillä!

9. joulukuuta 2011


Itse tehdyt näkkileivät ovat mainio joululahja.

Naapuria, työkaveria tai tarhantätiä voi joulun alla muistaa kotitekoisilla
yllätyksillä.

Kukapa ei ilahtuisi, kun paketista kuoriutuu krääsän sijaan itse tehtyä sinappia, keksejä tai rapeaa näkkileipää?

Näin joulun alla on kohteliasta muistaa tuttavaa suussa sulavalla lahjalla.

Kotitekoista sinappia on helppo tehostaa oman maun mukaan. Juhlavan
sinapin voi maustaa konjakilla. Valkosipulifanin sinappiin sujautetaan tuhdisti hienonnettua kynsilaukkaa, yrttien ystävälle vaikkapa rosmariinia.

Purkita sinappi ajoissa ja säilytä sitä kylmässä. Sido purkin ympärille kaunis nauha tai lisää pakettiin mukaan kaunis lusikka, niin saat kääreeseen persoonallisen otteen.

Amerikkalaistyyliset cookie-pikkuleivät ovat parhaimmillaan hieman
sitkeitä ja pulleita. Pakkaa kuivat ainekset lasiseen korkeaan purkkiin kerroksittain.

Liitä mukaan resepti, josta käy ilmi, että taivaallisen herkulliset cookiet
syntyvät vain lisäämällä munia ja voisulaa.

Voit leikata reseptin irti alta tai kirjoittaa itse kauniille paperille. Muista
myös pakata resepti mukaan, etteivät taikina-ainekset jää käyttämättä!

Kosteudelta suojassa näkkileivät säilyvät useita viikkoja. Koristele pinta
siemenillä. Mukaan voi pakata herkullisen juustokorin ja viiniä tai antaa sellaisenaan kauniissa paketissa.

Syötävät ruokalahjareseptit:

>>Kotitekoinen sinappi

>>Pikkuleipäainekset purkista

>>Itse tehdyt näkkileivät

>>Mantelikrokantti

>>Panforte

>>Vaahtokarkit

>>Glögimarmeladit


Mausta oma tekoinen sinappi valkosipulilla, yrteillä tai konjakilla.


Anna lahjaksi pikkuleipäainekset purkissa. Liitä mukaan myös resepti!

Uusimmat

Ajankohtaista »

17.5. 09:00

Tällä viikolla vietetään valtakunnallista tomaattiviikkoa. Nämä punaposkiset herkkupalat sopivat monenlaiseen ruokaan.

Ajankohtaista »

16.5. 09:20

Kesän sienisesongin avaa korvasieni. Tätä koukeroista ja ryppyistä sientä löytyy lähes koko Suomesta toukokuun alusta kesäkuun loppuun asti.

Ajankohtaista »

15.5. 09:00

Nokkonen on kevään maukas ja tervellinen hyöty-yrtti. Valmista Ruokalan ohjeilla herkulliset nokkosruuat.

Ajankohtaista »

14.5. 08:00

Katso vinkit miten ruokit perheesi arkisin alle viidelläkympillä viikossa.

Ajankohtaista »

13.5. 06:00

Juhlista äitienpäivää pannukakkuaamiaisella. Pannarin ainekset löytyvät melkein jokaisen kotikokin kaapista tai ainakin lähikaupan hyllystä.

Ajankohtaista »

12.5. 09:00

Sunnuntaina hemmotellaan äitiä. Aamiainen on terveellinen ja edullinen tapa muistaa rakkaitaan.

Ajankohtaista »

11.5. 08:00

Äitienpäivä on yksi kevään odotetuimmista juhlista. Muista äitiä itse tehdyllä kakulla.

Ajankohtaista »

10.5. 09:00

Hienostunut parsa sopii keväiselle äitienpäivälounaalle.

Ajankohtaista »

9.5. 09:00

Äitienpäivänä äiti saa rentoutua. Isä ja lapset puuhastelevat keittiössä herkkuruokia valmistellen.

Valmiistaaksesi upeat herkut äitienpäivään, sinun ei tarvitse olla jauhopeukalo tai kokkivirtuoosi. Näillä helpoilla resepteillä ja vinkeillä loihdit ikimuistoiset makuelämykset

Ajankohtaista »

8.5. 12:19

Miesten makkara vai naisten makkara? Nyt makkara naisten mieleen voitti kevään tavallisten uutuusgrillimakkaroiden testin. Lue testin tulokset!

Ratatouille ja ohraaJauhelihakeittoMansikka-valkosuklaamuffinitMunkit ja rinkilätHerkkujuustoa ja olut-sipulihillokeMarokkolainen bulgursalaattiPorkkanasalaattiOopperakellarinsilakatKinkkukiusausKokonainen luomubroileriVarhaiskaali-jauhelihapaistosSuklaa-kahvikakkuTäytetyt ranskalaiset tattariletutMakea banaani-kahvileipäKaali-karitsanjauhelihapataMakkarastroganoff